Suurikokoinen, koteloitumispaikkaa etsivä toukka on vaihe, jossa kiitäjiä tapaa helpoimmin. Sopivan paikan löydettyään toukka kaivautuu maan alle, eräät lajit jopa useiden kymmenien senttimetrien syvyyteen, ja koteloituu. Tällainen toukka kipitteli hietikolla maantien suuntaan ja otin sen kuvattavaksi, ettei se jäisi autojen alle. Syreenikiitäjän toukka on kookas ja yleisväritykseltään vaalean vihreä. Toukan sivuilla on vinottaisesti kulkevia valko-violetteja raitoja ja sen peräpäässä on keltamusta piikki. Ennen koteloitumista toukan selkäpuoli muuttuu punertavaksi. Deilephila elpenor, larva, horsmakiitäjä, toukka. Deilephila porcellus, pikkukiitäjä, toukka. Deilephila porcellus, pikkukiitäjä, toukka. Minkä kiitäjän? toukka? Mökin rappusilla ryömi valtavan suuri n. 8 cm pitkä 1,5cm paksu toukka. Alapuolelta oranssinpunainen, selkäpuolella n. 0,5cm levyisiä tummia (mustia)läikkiä / raitoja. Valkonen toukka on lehtipistiäisen toukka, syö vaikka herukkaa. Sen jälkeen tulee sinisilmäkiitäjän toukka ja alinna lehmuskiitäjän toukka. Mukavaa bongailla. Toukka kutoo kotelon. Kävin päivällä katsomassa kuinka ”kotimies” jaksoi. Edelleenkin se maisteli lepänlehden reunoja. Kun hyvin tarkkaan katsoi niin näkyi kuinka aina kun se ”maisteli” lehden reunaa, se tartutti siihen hyvin ohuen kuidun. Se ompeli itselleen kotelon siitä lepänlehdestä. ehkaruosteinen.jpg Phragmatobia fuliginosa - ruostesiipi. Tosin hieman epävarmasti tunnistettu, sillä useimmiten näitä toukkia tapaa keväisin lumihangella. Luunkeltaisella pääkallolla kuvioitu ja ääntelemään kykenevä hunajarosvo on Euroopan suurimpia ja tunnetuimpia perhosia. Pääkallokiitäjällä (Acherontia atropos) ja euroviisuvoittaja Lordilla on yhteistä se, että kumpaakin on - ilmeisesti yhtä perusteetta - epäilty yhteyksistä pimeisiin voimiin.